Lapsuuden joulun aikaa
Lapsuuden jouluissa alkoi olla näihin aikoihin se päivä jolloin alle kouluikäisenä vatsanpohjassa pikkuisen jo alkoi kouraisemaan.
Katson pikku pirtin ikkunasta pimeyteen, odotan .Juoksen vielä navettaan, käyn kyhnyttämässä suuren sian isoa levää selkää, isoksi on kasvanut, siitä kesäisestä porsaasta jonka isä kangassäkistä hevosen kärryiltä,puhtaaseen karsinaan nosti, meidän ihmeteltäväksi.Siitä se ruokkiminen alkoi,..kasvatetaan oikein suuri joulupossu, kuulin äidin sanovan….
No on se kasvanut , tuumailen juosten pirttiin.Kaiho , ikäväkin mielessä, kuitenkin seuraava ajatus jo onkin, kohta , milloinkahan se äiti sitten tekee siitä kiirausta, siiten siinä kastellaan leipää paistinpannulla , pieniä läskisiruja kyytipojaksi ja päälle oikiaa maitua.Kyllä se oli herkkua.
Ajatuksen katkaisee mies , joka seisoo pirtin ovella, sanoo huomenta , vetää pienen pistooliko lienee taskusta ja sanoo isälle joko lähdetään…
Pamaus , ja itkua tuhertaen juoksen navetan taakse katsomaan , kuinka minun lemmikkiäni raahataan navetasta lumihankeen… ei elon merkkiä ole…vaan minäpä saankin tehtävän..vispaa sinä tuota verta , ja vispaakin kovasti ettei hyydy, sieltä se pulppuaa sian kaulavaltimosta melkein kiehuvan kuumana, lämpimänä ainakin, puhtaaseen ämpäriin…tänään taitaakin olla rössyleivän teko ja verilättyjäkin iltaruuaksi.
Tuollaisia jouluja on ollut varmaan muidenkin lapsuudessa.Kauhuun ei ollut sijaa, kun tiedossa oli runsaampia ruokapöydän antimia, joita oli pitkän syksyn aikana jo odottettukin.
