Helmikuun ensimmistä päivää eletään.
Tammikuun tasaiset päivät…helmikuu helisten tulee..jotenkin nuin sanonta kuuluu.Nyt on sitten helmikuu ja lunta tulee lisää ja samalla tuuli siirtelee jo maassa olevaa lunta paikasta toiseen , on kyllä mistä siirrelläkin.Näin se kuluu elävän mieli.
Yöllä vähän valvotutti niin sittenpä muutama tunti aamuyöstä menikin unia katsellessa , mukavia unia näinkin.No, työtä siinä tehtiin ja remontin jälkeen oli tavaraa joka paikassa , paikka oli aivan ennen näkemätön, vaan mulla oli siinä kaksi mukavaa miestä kaverina, ne minä tunsin.Tekivät kovasti töitä.En minä uniin usko ja harvoinpas niitä aamulla muistaakaan.Tuli vaan mieleen…
Tänään on tanssikilpailutkin, kerrankin lähiseudulla ,mieleni tekisi lähteä kannustamaan veljenpojan tytärtä parinsa kanssa voittoon, vaan täältä nuo tiet isoille teille on niin huonot, että harkintaan panee.Eikai ne ajajille ole, vaan pelkääjän paikalla olijalle on.Ikää tulee niin aremmaksi menee rohkea tyttökin.. 🙂
Lintuja on kyllä pihapiirissä runsaasti , puut on lumesta melkein paljaat, vaan oksilla on kymmenittäin lintuja.Kaunista, lumituiskun keskellä.
Eilen vietiin Nuutti kotiinsa oli yhden yön mummulassa.Ikävä tuli, vaan toisaalta vanhemmatkin haluavat vapaallansa olla lapsenkin kanssa, ja yksi yö , kuitenkin antaa nahdollisuuden heillekin vähän aikuisten elämäänkin muuhunkin kuin työhön..Olen hyvin kiitollinen, kun pystyn sen heille järjestämään.Ja kuinka me nautitaankaan siitä , kun saadaan Nuutin kanssa olla, ja vielä ainakin Nuuttikin tykkää, mielellään aina meille lähtee.
Perjantai-iltana potkusteltiin ja pappa lenkkeili , me mentiin edellä pakoon ja eksytettiin häntä…Nuutista se oli tosi jännää..Lauantaina hän halusi , että mummukin kiipeilisi hänen kanssaan lumikasojen päälle, ja ne ei kovin pieniä olekaan, no mikäs siinä halu oli kyllä kova minullakin kokeilla , mukavampi niin , kuin seisoa ja katsoa , kun toinen kiipeilee, ja niin leikki alkoi.
Hyvin jäykkää se kiipeäminen nivelrikkoisilla polvilla oli , vaan kiipesin minä ja Nuutti nauroi vähän niin kuin varkaitten lumivallin päällä, pääsin minä ja vielä monen muunkin, ainakin neljän tönkyrän päällä kävin, vaan ei polvet suju alastuloon, onneksi liukasta lunta paljon, istahdin siihen ja käsillä vauhtia ja niin minä liuin alas kuin ennen konsanaan.Oli meillä hauskaa.Seuraavaa tapaamista odotan jo kovasti.Eikä ne nivelet paljon kipeämmät ollet kuin normaali kävelynkään jälkeen, taisi olla tehokasta voitelua, ja tämän pakotuksen kestän, olisi se sen väärti.Uudelleen heti , kun se on mahdollista, vaan yksin ei ihan kehtaa lähteä tuohon kylälle kiipeilemään.
