huhtikuun neljäs päivä
Rakastan kertomusta pienestä tytöstä,
joka näytti opettajalle maalaamaansa kuvaa.
Se esitti puuta, ja puu oli maalattu
purppuran väriseksi.
Opettaja sanoi: ”Kultaseni, minä en koskaan
ole nähnyt purppuranväristä puuta.”
”Ai”, sanoi tyttö. ”Sepä todella ikävää.”
Tähän pieneen tarinaan kätkeytyy niin paljon.Kuinka värikkäänä mekin voimme päivämme nähdä, vaikka todelliset luonnon värit olisivat vain tummaa ja harmaata.
Merenjäällä , kun istuu ja katselee ympärilleen päivänä jolloin aurinkoa ei näy, tummat pilvet kauempana näyttävät kuin ne yhtyisisivät merenjäähän.Tuuli pyörittää lunta juuri kairattuun reikään, koitat siinä saada pilkkisi täkyn liikkumaan hokuttelevasti ..vain mielikuvitus asettaa rajat kuinka ison ja minkä värisen kalan toivot sieltä saavasi.
Tuulessa ja tuiskussa kahvittelukin ja eväiden syöminen on paljon herkullisempaa kuin mikään juhla-aterian nauttiminen hienoilta tarjottimilta.Sitäkään ei voi selittää,s iitä pitää itse nauttia.
Sitten , kun on päivä jollion ei ole saalista kotiin viemiseksi, siitäkin löytyy hyvät puolensa.
Kuinka ihanan raukea ja hyvä olo on , jäällä tarpomisen jälkeen , raikas tuuli on puhdistanut kasvot,..ja mielen.
Kyllä elämästä voi nauttia monella lailla , eikä se tarvitse olla aina ylellistä.Televisiosta voit katsella päivät pitkät sarjoja ja kuvitella itsesi kunigattereksi, vaan eläppä todellista elämää, niin tiedät eläväsi.Tämäkin on mukavaa , kun on kaveri joka lähtee mukaan.
Eikä se yksi kerta tee autuaaksi, sinne pitää haluta päivästä toiseen.
Aurinkoa odotellessa omia ajatuksiani.
Iloisia värejä tähänkin päivään, meille kaikille.
