joskus minä runojakin rustaan
Aavan laitaan peltoon kaitaan
odottamaan jäin
luulin sieltä tulevan
sun uudelleenkin näin
sanoithan sä lähteissäs…
kuinka kaipaatkaan
sanoihisi luottaa taisin
ehkä et nyt palaakaan
meni vuodet aika vieri
yhä riensin katsomaan
tyhjyyttäänkö aava loisti
jälkes peittyynetkin lie
sitten sieltä aikain päästä
saapui mies niin uljas jalo
häntä katsoessain vasin kylmätväreet
kulki ain
mihin oli mennyt rakkaus jalo
tunne pohjaton ikuiseksi luulin kait
pakko oli hyljättynä kääntää katse toiseen suuntaan
antaa tunteille se palo jota tiesin
ootta vielä
todellinen rakkaus kaipaus suuri.
aino inkeri 02.02.15
Rakkaus on runon aiheena loputon ja aina kuitenkin uusi tai jotain uutta löytävä.Tässä runossa on pitkä aikajana, tunteet vaihtavat suuntaa. loppuosan realismi paljastaa arjen ja ajan vaikutuksen.