Helmikuu puolessa.

Katson , näen mitä haluan katsoa,

tiedän mitä tiedän, tietoja voin kartuttaa,

tunnen ihan itse mitä tunnen,

ajattelen mitä itse haluan

toiset eivät voi muuttaa ajatuksiani,

nautin kaikesta mikä on minulle mieluista,

suurelta osin teen valintanikin itse,

viimekädessä kuitenkin päätän itse,

muutan ne mitkä eivät ole mieluisia , ja jotka voin muuttaa.

Joitakin asioita on joita en voi itse päättää, onneksi niitä en tiedä etukäteen.

Näin se on meidän jokaisen elämä.

Menneitä muistoja ,

elettyä aikaa,

tuleva tuntemattomana edessä,

itse olemme tulevallekin perustan rakentaneet, laittaneet raamit,

toivon , että perusta olisi tarpeeksi kestävä.

Edessäpäin voi olla sellaistakin, mikä voi horjuttaa vahvaakin pilaria,

siihen ei ihmisen lujuus riitä.

DSCN5736

DSCN5756

DSCN5467

DSCN5447

DSCN4845

DSCN4848

DSCN4830

DSCN4825

DSCN4899

DSCN4839

Paljon on vuoden aikana sukkia valmistunut.Ja maailmalla ovat kaikki, on mukava antaa tarvitseville , kun on itsellä into ja halu tehdä.Hyvää latausta aivoille ja ajankulua.Paljon on jäänyt kuvaamattakin , mutta toivottavasti kaikki lämmittävät tälläkin hetkellä saajien jalkoja.Tämäkin vuosi on jo pitkällä ja sukkia valmistuu entiseen tahtiin joulua odotellessa…..

sunnuntai-aamun ajatuksia

Leppoisa on sää.Neljä astetta kylmän puolella.Hyvin vähän puiden oksat harvakseen liikahtelee.Aamu alkaa valjeta , jatkunut on valoisa-aika, niin illasta kuin aamustakin.Aurinko laskee puolineljän maissa, kiivaasti mennään kevättä kohti.Aika kuluu ja varjo venyy, vanha sanonta pitää paikkansa.
Olen koittanut mieluisalla tavalla talven aikana itseäni hoitaa, jotta minun varjoni oisi vähän pienentynyt viime keväästä, en niinkään näön vuoksi , vaan oman hyvän olon vuoksi.Olen onnistunut siinä.
Olen paljon virkeämpi , kipujen kanssakin on paljon helpompaa .
Kyllä se Nuutti on suurin alulle panija , tässä minun lenkkeilyssäkin, hänhän viime keväänä hoputti minua metsäpolulla,;juokse mummu , juokse, kyllä sinä vielä opit… Hymiö smile Ja niin minä kokeilin ja Nuutin kanssa urheilukenttää kierrettiin monet kerrat , vähän juoksen , vaan polvien nivelrikko tykkää paremmin reippaasta kävelystä.Nuutin kanssa kuljettu metsät pitkin ja poikin, silloin havahduin, että kyllä minä jaksan.
Ystävät pyysivät lenkille ,heidän innoittamanaan sain entistä enemmän halua liikkua, ainahan jonkin verran olen liikkunut, vaan sitten siitä tuli tapa, osa elämää kuin myös ohjatut voimistelut kahdesti viikossa.Minä nautin.Ei ole pakkomielle.
…Alkujaan se kyllä Anu antoi lehden , jossa oli luku hänen tutustaan , joka laihdutti juoksemalla…..sen luettuani lähdin määrätietoisesti ensi kerran lenkille , sillä mielellä , että liikkuminen ei minua sairaammaksi tee…. se oli huhtikuu 2015. Hymiö smile

uuden vuoden aatto

Vuoden viimeinen päivä on pyörähtänyt käyntiin.Ulos katsoessa ei vielä näe millainen sää on, mustaa ja pimeää lasin läpi näkyy.Mittari on nollassa.Vähän erottuvat vaaleampaa taivasta vasten puiden oksat, jotka vähän liikkuvat, elikkä tuulee vähän.
Uuden vuoden lupauksia en tee vieläkään, on helpompi elää , kun tekee voitavansa , eikä turhia lupaa.Isoja päätöksiä on monesti joutunut tekemään ilman lupauksiakin, ja on ne yleensä pitäneet.Uusi vuosi taas sitten näyttää mitä silloin tulee tehtyä ja pystyy tekemään.Päätöksissäni aion pyrkiä pysymään, luottamuksen arvoinen pyrin olemaan kaikille, jotka myös niin tekevät.
Kaikenlaista maailmaan mahtuu , niin tavalliseen elämään kuin suureen maailmaankin, toivotaan että pahuus ei ihan kokonaan saa valtaa, vaan oikeus ja rehellisyys veisi voiton.
Oikein mukavaa ja täyteläistä uuden vuoden päivää teille kaikille.
Raketteja en ammu , enkä mene vitosia liikenneympyrään polttamaan (niin kuin jossakin kehotettiin), eikä niin tee meillä muutkaan.Toivon kovasti , että tässä lähettyvilläkin olisi vähän vähemmän raketteja kuin ennen, en ole ilon pilaaja vaan jotenkin se on vähän pelottavaa, kun katolle ja ikkunoihin pamahtelee…..
Malttia siis tässäkin, rahahan se on mikä palaa……aino konsertissa

DSCN5700

joulun odotusta

Hämärän peitossa kuljemme tätä päivää , kohti joulun aikaa.Tuuli puista lunta puistaa jopa taitais suksi luistaa.
Pienet lahjat nurkassa , oottaa paperia somaa.
Tänään vois ne piiloon kääriä
niin joulun sanomaa ootellessa
vois jo alkaa ojentelemaan sääriä.
Joulun sanoma se tärkein lie
rauha , hyvämieli
jokaiselle avautuu.
Kiireet unohtaa jos voi
siinä hiljaisuuden kello soi.
Vieden meidät vauhdilla
uuteen vuoteen uskomaan.
Paljon haaveitakin lie
jos jotain niistä sinne vie,niin tulevaisuus valon näyttää
sille joka tahtoo niin.
Ootellaan näin rauhassa
pukki kyllä ajallaan
tulee luokse jokaisen
unhoon ei jää pieninkään.
Omanlaillaan uskovaan
jokainen näin palkan saa.
Anna hyvä mieli toisillekin
silloin nautit itsekin.

Vainajien muistopäivä 31.10.2015

Kynttilät haudalla valoa luo
muistoihin meidät ne kauniisiin vie.
On elämän varrella muistoja monta
ei ne kaikki näytä kirkkaimmalta
vaan multa , kun peittää
ei sanoa saata
on silloin valta vain kaipaavalla.
Kauniit sanat ja yhteiset retket vaan,
kun helminauhana kuljettaa
voi niistä voimaa ja kirkkautta jakaa
eikä aina vaan tuijota omaa napaa.

Jokainen matkansa määrätyn matkata saa
ja oman tiensä valitsee kai,
kun eroaa tiet elämäntiellä,
silloin kynttilän valokin voi voimaa antaa,
kun mieli on puhdas voi anteeksi antaa.
On tiessä mutkia matkassa monta
harvoin se näyttää tasoitetulta, vaan itse kun tietä vähän
silottaa voi,silloin ystävät monet vierelläs käy.

sunnuntaina

Yksin kuljin ja nautin mä siitä
kaksin kuljin se tahtoni lie
pientä astujaa vierelle mun
joka ikinen päivä mä kaipaan vain
on hetket kuin nuoruus se palata vois
ja oman äitiyden rinnalle tois
ah kerran oli mä itsekin lapsi
monta asiaa kysyin ja vastauksen sain
ei kukaan koskaan tietänyt vain
minkä onnen mä itselle lapsesta sain
ja nyt , kun itse mä kysymyksiä saan
niin täydeltä tuntuu elämä tää
en aikaa tätä mä unohtaa vois
vaikka aika kuluu ja muuta unohtua voi.

Eiliseltä kalareissulta

DSCN5397-001

DSCN5396-001

DSCN5399-001 – Kopio

DSCN5391-001

DSCN5401

DSCN5398 – Kopio

DSCN5389

Oulujoella kalastettiin ihanassa auringonpaisteessa, kalat hyppi , ei ikinä tänä kesänä ole tuollaista ollut, ja muutaman kerran viehettä vaihdoin, iso nykäisy, olin ihan varma , että se on lohi joka siinä hyppi, vaan iso hauki se olikin.Hyvää se oli , kun heti siellä puhdistin sen ja sitten kotona fileroin pihveiksi, kyllä oli hyvää.Lohet ja kuhat jäivät vielä odottamaan , jospa se seuraavalla kerralla onnistaa.Kyllä siellä lohetkin hyppi.
Sukatkin olen sitten ilta puhteilla kutonut ja uusia aloitellut, ei osaa ihan jouten telkkaria katsoa, jospa niille on talven tullen käyttöä.HUomenna haetaankin sitten Nuutti yhdeksi yöksi niin touhua mukavaa piisaa.Ystävä toi hillojakin kahtena eri päivänä yhteensä melkein kymmenen kiloa. On nekin hyviä.

tämän kesän piha näkymiä

DSCN5351DSCN5206

DSCN5200

DSCN5201

DSCN5202

DSCN5203

DSCN5204

DSCN5205

kevään ja kesän kutomisia

DSCN5137

DSCN5136

Nuutille pari käärmettä lisää.DSCN5355

DSCN5352

DSCN5354

Mitäpä sitä muuta illalla telkkaria katsoessa osaa kutoa kuin sukkia.Kyllä ne varmaan taas joulun aikana pitäjänsä löytää.

Lauantaita

Tämmöstä tänään, vielä voi ennättää muutakin.Vasta tehtynä, säärystimet pääteltynä, jospa niitä joku talven tullen tarvitsee….niin ja meinas ihan joka kesäinen mansikkakakku jäädä tekemättä, vaan apuri oli perkkaamassa , niin oli itellä aikaa muuhun… niin ja Zeppeliinissäkin käytiin ei kavereita , eikä ystäviä näkynyt muutama hyvänpäivän tuttu ,joten ihan kahdestaan piti päiväkahvit nauttia…menee se näinkin.Niin ja eräs ystävä oli perunoitakin kassilla oveen eteen sillä aikaa tuonut.
DSCN5382

DSCN5377

DSCN5378

DSCN5379

DSCN5380

DSCN5381

Lämmintä odotellessa kalstuslomalla Syvärin rannalla

Kesä on kauneinta aikaa, enkä siksi ole malttanut kirjoitellakaan tänne , fb:hen kylläkin joka päivä.
Mukavasti on aika kulunut, lenkkeilyä olen jatkanut ihan uskosta.Kaksi kolme kertaa päivässä, huhtikuullahan aloitin, enkä aio lopettakaan.
Aamuisin teen lenkin sauvojen kanssa , joka kulkee tässä jokirannassa noin neljäkymmentä minuuttia, satoi tai paistoi.Sitten kaksi ystävää on jotka soittavat iltapäivä lenkille ja iltalenkille, toisena päviänä käyn toisen kanssa ja sitten parhaana päivänä kummankin kanssa erikseen,sitten , jos mieheni lähtee , silloin valitsen tietnkin hänet, hyvin hänkin jaksaa…vaikkei nyt vauhti ihan niin kovaa ole kuin meillä naisilla. 🙂
Kesäloma reissu . mökki-kalastus loma tehtiin kesäheinäkuun vaihteessa, kokonainen viikko.Kahdestaan menimme ja sitten Nuutti ja Anssi tuli junalla Siilinjärvelle josta haimme heidät, he olivat luonamme maanataista torstaihin, olipas Tapiolla mieluinen kalakaveri ja minä sain puuhastella nuutin kanssa ja rannalta onkia pieniä kaloja, harmi van että uimaan en uskaltautunut.Anssi ja Nuutti kävivät saunasta käsin.
Torstaina saatoimme heidät sitten junalle, ja saimme vieraaksemme iltasella veljeni Paavon pojan Mikon, hän oli sitten luonamme launatai-aamuun jolloin meidänkin aika lomamökissä loppui.Me lähdimme kotia kohti , ja hän Joensuuhun maatalousnäyttelyyn.
Olipas rentouttava loma, kaikki oli iloisia ja vapaita arjesta, joten nauttiminen oli pää-asia eikä siellä turhuudet mielessä pyörineetkään, oli niin kaunis paikka.Kuvia laitan vähän liitteeksi, parhaita paloja ei tullut kuvattua, vaan kuitenkin.DSCN5188

006

011

014

DSCN5157

DSCN5159

DSCN5161

DSCN5167

DSCN5170

DSCN5172

DSCN5173

DSCN5174

DSCN5175

DSCN5176

DSCN5178

DSCN5180

DSCN5186

23.06.2015 tiistai.

Juhannus on tältä vuodelta eletty, ja aika runsaasti on sadettakin ollut.
Harmaa sateinen tuli tästäkin päivästä.
Lenkkeillyt olen ahkerasti joka päivä, vähän on vartalo kiinteytynyt, vaakalla en ole käynyt, en vielä omasta mielestäni ole tarpeeksi laihtunut.Hitaasti lähtee kilot ,mitkänopeasti tulivat.
Olemme olleet elämämme ensimmäisellä Tyrnävän seurakunnan kesäretkellä Pikky-Syötteellä kaksi päivää ja yksi yö, pari viikkoa ennen juhannusta.Oli todella mukava reissu , mukava porukka, hyvät ruuat, paljon lenkkeilyä ja hauskoja juttuja.
Oli mukava , kun ystävämme Saarelan Tuula ja Leino olivat kokeneempina retkeilijöitä näillä reissuilla ja vietimmekin paljon aikaa heidän seurassaan, hotellihuomeemmekin olivat vastakkaiset huoneet, joten ilta myöhään meidän naurumme neljästään saattoi tarkkakorvainen kuulla.Jousiammunnankin opin , ihan osui tauluun nuolet, se oli tosi mukavaa, siitäkö uusi harrastus.
Uutta lomailua odotellessa, pian koittaa sekin aika vähän erilaisissa puitteissa.

Sataa, sataa ropisee … näinhän se tänäänkin menee.Lyhyeksi jäi lämmin aurinko paisteineen , väsyneenä taisi vetäytyä omaan tutuksi tulleeseen pesäänsä tummien pilvien taakse.Nyt ei kyllä tuulenhenkäystäkään käy, eikä sinistä taivastakaan näy.
Joten lienee ihan oikein sukeltaa sateeseen paistakoon sitten , kun on sen aika, ei ainakaan sääkartta näytä paistetta koko viikolle.Voi se silti paistaakin.
Ei suosi ilmat lomailijoita, jos aurinkoa on odottanut, ei suosi maanviljelijöitä, jotka satoa odottavat.Ei suosi meitä harrastuskalastajiakaan , jos on talvella pilkillä kuvitellut, kuinka mukava on sitten vuorostaan kesällä auringonpaahteessa vedenäärellä uistinta vedessä juoksuttaa, siinä toivossa , että se iso vonkale nappaa.Onnistuuhan se nytkin, vain sitä aurinkoa puuttuu……eikä aina ihan varmaa ole niistä vonkaleistakaan, on niitä kyllä Oulujoessakin , vaan eri asia sitten nappaako kiinni ja saako pois vedestä.
Isoille vesille mieleni tekeepi, vaan silloin ei saisi olla myrskyä eikä edes kovaa tuultakaan.

lämmintä odotellessa

Näin aamusta on kaikki vielä tästä päivästä käyttämättä.Toivottavasti osaisimme käyttää päivämme oikein.

Kauniisti aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, tuuli kuivattaa sateen kastelemia peltoja , jotta maamiehet saisivat jatkaa kylvämistä.Usealla on varmasti vielä paljon tekemistä, ennekuin viljat ja peruna maanpinnan vihreäksi muuttaa.Sään armoilla olemme me kaikki.Meillä kukkapenkkiä kääntävillä ja ruohoaleikkaavilla, on pienet huolet, kun emme itse niitä turhaan isottele.Kieltämättä kuitenkin sitä näin kesäkuun ollessa hyvällä alulla, toivoisi lämmintä ja aurinkoa , silloin tällöin pientä sadetta.
Hyviä puolia ei tarvitse kaukaa etsiä, eipäs ainakaan ole sääskiä kiusana, kyllä ne tuuli vie mennessään.
Annetaan hyville asioille tilaa ja nautitaan.
Päivällä voimme ehkä jo kuulla eduskunnastakin uusia ideoita, toivotaan parasta ,vaikka ei se ihan hyvältä tunnukaan , mitä uutisia on seurannut.Ollaankohan meidät unohdettu , jotka olemme heti kynnelle kyettyämme tarttuneet henkemme pitimiksi työhön käsiksi ensin leikinvarjolla, sitten rankemmin kotipiirissä opeteltu työnteko, sen jälkeen neljäkymmentä vuotta virallisessa työelämässä,onkait sitä vähän yhteiskunnallekin verojakin maksettu.
Nautitaan ja toivotaan inhimillistä tulevaa aikaa .

Aurinko taas paistaa kuitenkin meille kaikille.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi