Pilkkimistä

005006010

012

<img src="http://laveri.blogaaja.fi/files/2015/03/006-225×300.jpg" alt="006" width="225" height="300" class="alignnone size-medium wp-image-706"

Merellä olemme kulkeneet pilkillä.Aivan peilikirkkaalla jäällä on meri.Onneksi minulla on tällainen kelkka ihan tilaustyönä minulle tehty, saa osina autonperään ja helppo sitten koota ja purkaa, ja voi mikä luisto, onpas sillä helppo huhkasta reijältä toiselle , kun ne minulle valmiiksi kairataan.Niin kyllä siellä pitää kengissä olla liukuesteet lisänä , niillä pärjää hyvin ilman kelkkaakin.Kelkassa hyvä istuskella pilkkijakkaralla , kun on selkänojakin.Nautintoja täysin siemauksin, kun kalaakin joitakin joka reissulla lähtenyt, ihan paistinkalat, ei kylläkään muuta kuin ahvenia.Maukkaita kaloja , kun jaksaa ruodot perkata pois.
Kolmena päivänä peräkkäin käyty, pitäneekö nyt viettää jo toisenlainen päivä, vaikka mieli tekisi aurinkoon.On siellä niin puhdas ilma, vaikkakaan ei ihan luonnonrauha , on jos minkälaista pörrääjää menopeleineen.En anna niiden häiritä, katselen ,kun laivatkin lipuvat kulkuväyläänsä pitkin ihan lähellä , paljain silmin nähtävissä.

Näin minä tänään kirjoitin fb sivulleni

015

Maisemat eilen illalla Tupostieltä katsottuna.

Älä sano , en jouda , kun kuitenkin joudat olla tekemättä mitään,
älä sano katsotaan, jos et katso omaa nenääsi pitemmälle
nauti tästä päivästä
ota vastaan aurinko , hyvät ajatukset, älä kohota omaa hyvääsi ylemmäs muista, nauti siitäkin vaikkei aina olisikaan sinulle mieluinen sää,
saattaa olla , ettet pysty nauttimaan muistakaan asioista, jos asenteesi on väärä.
Silloin , kun olet apua vailla, muista mitä sinä teit silloin , kun sinulta sitä pyydettiin,
kunpa osaisimme käyttää päivämme oikein.
Myöhäistä valittaa ja sanoa jonain päivänä , minulla oli paljon,
enkä osannut nauttia siitä, ennen kuin kaikki oli myöhäistä.
Älä hylkää yhtäkään , joka sinulle on lohtua tuonut, tulee päivä jolloin kukaan ei sinun sanojasi ota vastaan.Ojennat kättäsi , kyllä minä, oisinhan minä, ja kuitenkin sydämessäsi ajattelet vain itseäsi.
Turhia sanoja , ajatusten suoltamaa pötypuhetta….niinkö?
Ei, kyllä siinä jotain hyvääkin on.
Kaikille toivotan hyvää tätä päivää , itsensä kanssa kun opettelee tulemaan toimeen , niin se on jo paljon se.

aurinkoinen maaliskuun aamu

Eilisen hierojaalla käynnin ja Bemer hoidon jälkeen nukuin taas yhtäjaksoisesti kuusituntia, sekin on ihanuutta.
Monta talvea ja kevättä meni leikkauksien jälkeisiä aikoja potiessa ja vielä kesät perään , aina uutta syksyä ja uusia toimenpiteitä odotellessa.Taisipa joku leikkaus osua keväälle ja kesällekin.
Nyt , jos ei tästä olo huonone, niin innokkaana jo kesälle kalareissua suunnittelen, vaikka mieli tekisi vielä pilkilläkin joku reissu käydä, ei taida olla jäät enään armolliset.Kyllä ne muuten olisi vielä ihan kävellen vahvat kulkea, vaan liukkaus on esteenä.
MUkava on ikkunasta katsella oravien leikkiä takapihalla puiden oksilla, talitiaiset hyppivät maassa ja välillä myös puidenoksilla sirittäen keväistä sävelmää,niillä näyttää olevan kevättä jo rinnassa.Kyllä minä nautin , kun voi rauhassa katsella ja kuunnella, eikä ole kiire mihinkään.Olen kyllä oppinut nauttimaan näistä ”joutilaan” päivistä.Tekee aina silloinkun siltä tuntuu ja silloin nauttii siitäkin.

Valokuva0012
Merellä Siikajoella, taivas ja meri yhtyvät, juuri ja juuri erottaa sen yhtymä kohdan.Kyllä tuolla oli mukava antaa ajatusten kulkea omia ratojaan.Ja nauttia.

aurinkoista aamua.

Mukavaa päivää kaikille niin miehille kuin lapsille ja naisille ja meille ikuisille tytönhupakoille positiivesti ajateltuna, mahtuupa tähän joukkoon vielä joku pojanhupakkokin.
En juhli naistenpäivää , yllätyn jos minulle nuin vain joskus tuodaan kukkakimppu, vielä suuremmin iloitsen , jos se on kerätty lapsenlapsen kanssa ojanpientareilta, kauniita luonnonkukkia ja joskus napsastu omasta kukkapenkistäkin yksi , kimppua kaunistamaan….ihan kuin vahingossa.
Siivoukset ja ja muut kodin hommat , kun tulee näin eläkelläisenä hoidettua ihan huomaamatta, kun on aikaa siihenkin.Ja ajatelkaapas itse , kun kumpikin on työkyvyttömyyseläkkeellä , niin ei siinä toinen toistaan voi käskeä, vähän vain joskus ohjeistaa.. jos ei itse kykene.Ihan hyvin menee näinkin, enpäs valita, kun nautin jokaisesta päivästä , sellaisena kuin se annetaan, sen olen oppinut, että valittamalla saa pahennusta aikaan , ei vain toisissa vaan myös itsessä, kun me kuitenkaan emme ole kelvollisia kukaan soimaamaan toistaan.Sitten ne jotka kulkevat perässä ja arvostelevat, ovat oma lukunsa, vaan nehän on jo jätetty omaan arvoonsa kaikki.
Aurinkoista kaikkien ihmisten päivää , heidänkin joilla ei ole samoja oikeuksia arkipäiväisessäkään elämässä , kuin on meillä suomalaisilla.

Aurinko paistaa jo aamusta, pilkille taitaa lähtö tulla.

keskiviikko aamu

Mittari nollassa, suuria lumilönttejä tipahtelee tiuhaan tahtiin taivaalta.Tänään lähdemme asioille ja sitten haetaan Nuutti toisen mummun ja pikku Tapion luota, no 5v on tämä Nuutin serkku ettei mikään pikkuinen, vaan eroitamme näin meidän Tapiosta joka on hiukan isompi.
Niin Anulla illalla kokous , ja Anssi jossain reissussa työhommissa, olemme heillä sitten Nuutin kanssa.Perjantaina haemme tänne yökylään kahdeksi yöksi.
Pilkki-ilmoja lupaa ensi viikolle aurinkoa ja tyyntä, jospa vielä jäälle uskaltaisi mennä, ettei jäisi vain yhteen kertaan.
Olen tässä kyllä vähän pilkkimökkejäkin katsellut, jos jonkun vuorokauden kävisi ,vaan senpäs aika näyttää.Kesä on jo melko lailla putkessa, pitäähän sitä kotonakin joutaa olemaan , nyt kun on aikaa.Aika menee vaan liian nopeasti.
Eilen oli pelikaveri pelaamassa päiväkahvin lomassa, ja illalla kävi sitten veljen poika Mikko, joten ajatuksiakin saa vaihtaa , vaikkei kotoa pois lähdekkään.Mukavaa.
Nyt matkaan käyn ,reipasta päivää luvassa.
DSCN2877

DSCN2878

Arkista aamua

DSCN4857

DSCN4856DSCN4855DSCN4857

Taas luppo-aikana televisiota katsellessa jotain valmistunutkin,siirtyvät koppaan odottamaan tarvitsijaa.

DSCN4863

DSCN4859

Lauantaina kävimme merellä ensimmäisen kerran pilkillä tänä talvena.Tapion veli Jorma oli oppaana , kun oli käynyt samassa paikassa aikaisemmin.Lähtihän sieltä isoja ja keskikokoisia ahvenia 26 kpl.Kotiin tultua perkkasin ja paistoin siten sunnuntai-aamuna , kun olivat yön yli oleutuneet jääkaapissa suljetussa rasiasa, eivät sitten käpristy paistaessa.Hyviä olivat.
Jäälle ajettiin autolla , oli paljon muitakin autoja, silti uskaltauduin, vaikka hirvitti kuitenkin.Paksu jää ja aivan paljas niin liukas , etteipä kävellä juurikaan uskaltanut.Kylmä tuuli oli, vaan auton suojassa hyvin tarkeni.Kahvitkin ryypättiin ja eväitä syötiin, vaikka kalan syönti tahtoi häiritäkkin. 🙂 Mukava oli.kamppeet lähtövalmiin odottaa seuraavaa reissua.

Tiistai aamu

Sen verran pitäisi olla aikaa, että on aikaa pysähtyä miettimään, mihin on aikaa, ja tehdä sitä mihin on aikaa.Yleensä valitsemme ne asiat, mitkä tuntuvat mieluisilta itselle, ja vääriä valintoja tulee sitten tehtyä.Sittenpä onkin helppo antaa niille ”ei millekään asioille aikaa”….ja aika menee hukkaan , eikä halutulla tavalla.
Tämä päivä ja tämä hetki on elettävä , huomenna on uusi päivä ja eilisestä voimme kerätä ne muistot, jotka haluamme säilyttää.Näin tämä päivä ei jää elämättä.

näin minä kirjoitin fb sivulleni

Kyläpä se niin kauniina korviin jo soi,
kun talitiaiset äänellään jo kevään toi
tuuli kovasti puiden oksia kiikuttaa
eihän vain järvienjäät vielä ala toisiaan liikuttamaan
sinne nyt mieleni niin jo tekevi
mut ensin syötin haku reissulle lähden nyt kohta
evästäkin mukaan otan ja kahvia kuumaa tiputtelen,
jos ei kala ole syönnillään
minä kyllä eväitä syödä saan
sitten voin taasen paikkaa vaihtaa
ja istua tovin kyllä elämä maittaa.

aino 27.02.2015

Tavallinen torstai

Lue lisää

Olen päivistä näistä mä kiitollinen
kuinka vielä mä oppisin taidon sen
kaivaisin elämän polulta sen
mikä hyvää on ja iloa suo
sitten kaikki moitteet ja ilkeät sanat
ne painaisin koppaan salaiseen
enkä koskaan sinne katsoisikaan
silloinko oisin mä onnellinen
toki tunteensa näyttää nyt jokainen saa
oli niissä nyt sitten vaikka vaikeampaa
mut muista kuitenkin tänäänki se
on iloisen ihmisen kulku nyt vaan
meille jokaiselle paljon hauskempaa.

Ihan tavallista torstaita
aino 26.02.2015

Elämästä

Meille jokaiselle on annettu aika

syntymästä kuolemaan.

Ehkä jokaiselle meille on annettu nuottiviivat jo ennen syntymää

jonka mukaan kulkea.

Ne ehkä näyttävät suunnan mihin tiemme vie,

onko se hyvää vai pahaa ,jonkinverran me itsekin sitä ohjailemme, että se pysyisi tasapainossa.

Toisella on surua enemmän, toisella vähemmän,

toisella on sairautta

toinen taas saa nauttia terveydestä.

Toisella on paremmat lähtökohdat elämään,

vaan ei siltikään osaa niitä käyttää.

Toinen osaa valita silti paremman tien, vaikka lähtökuopat olisivatkin kivisemmät.

Mikä onkaan onnemme mitta?

Kyllä me siihenkin pystymme vaikuttaamaan,

säilyttämällä tyytyväisen mielen

vaikkei kaikki olisikaan meitä miellyttävällä tavalla,

aina on iloisia asioita, jos jaksamme vain kaivaa ne esiin.

Joskus ne vaan tulee , kaivamatta.

Niinkuin murheetkin.

Yksi on kuitenkin varmaa

me olemme täällä vain syntymästä kuolemaan.

Sen pituutta emme tiedä.

Nauttikaamme siis jokaisesta aamun sarastuksesta,

illan ruskosta,

yön pimeydestä,

kaikesta mikä meille annetaan.

Kesä

Auringon säteet loistavat kirkkaana puhtaalla hangella. Niiden lävitse näen katseesi onko se vaativampi kuin eilen. Tunnen lämmön enkä tiedä tuleeko se auringosta vai katseestasi. Katselen niinkuin en mitään näkisi, tunnen vain lämmön. Yhtäkkiä tunnen voiman joka puristaa minua lämpimät huulet , jotka suutelevat minua. Tiedän se olet sinä joka poltat minua aurinko vain kirkastaa ja lämmittää. Kumpikin minulle tarpeellisia tänään. Purista lujemmin , vie minut pois tästä päivästä anna minulle tämä päivä. Tämä päivä on vain meidän. Tiedämme kumpikin, kevät on jo ovella, kohta kesä, meidän kesämme.

ajatuksia sinne tänne

Ajatukseni ;sanonko Sinulle tule vaiko mene

kumpikin sana merkitsisi muutosta

kumpi toisi onnen

toisiko kumpikaan

tyhjänä kuitenkin toiveeni

ole vain siinä puhumatta mitään

tekemättä sitäkään liekö hyvä mitenkään. itse minun on tieni valittava.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi