Kylläpä on mieli virkeä kahden päivän aikana saamastani raittiista ulkoilmasta.Nuutin kanssa kyllä ulkoiltiin tosi paljon, potkurikeliäkin vielä löytyi , kun jäätyi tienpinnat.Matinmäessäkin hurruuteltiin mäkeä alas eikä mua hirvittänyt yhtään, vaikka vauhtia oli riittävästi.
Nyt taas sitten ikävän vaivaamana , koitan totutella tähän vähän hitaampaan ja vakavampaan liikkumiseen.Lapsen varjolla on mummunkin lupa vähän hullutella. 🙂
Toivotaan , että pian taas yhteiset leikkimme jatkuvat. 🙂
Viikonlopun riemuja Matinmäessä
Nytpäs onkin tulossa mummuilu viikonloppu.Ja mummu niin tykkää.Tuo kuva on syksyiseltä rekeltämme, lähellä virtaavan joen sillalta, sinne me aina menemme luontopolulle ihmeitä katselemaan, niin kaikkina vuoden aikoina, varmaan huomennakin.
Katson likaista lunta ikkunasta
lumesta paljaat puidenoksat sojottavat
mikä minnekin
helmikuinen aamu lauha, lämpöasteita
toisella puolella näen jään peittämän tien…
paikoin sulaneen
ei luista potkuri ei,
ajatus luistaa
katselen ja selaan eräitä sivustoja
aurinkoa
sinistä vettä
vene odottaa soutajaa
paljon vihreää nurmikkoa
uimalaiturikin kalatkin varmaan odottavat pyytäjäänsä
, kunhan pilkkijät omansa ensin ottavat
sinnepä mieleni menevi
no sehän onkin vain järjästely kysymys
sitäpä sitten odotellessa.
Eilen kuului suru uutinen.Sipilän nuorin poika on menehtynyt leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.
Mieli on haikea, panee miettimään taas tarkemmin tätä elämänkulkua.Mikään ei ole itsestäänselvyys.Kerralla yhdessä hetkessä kaikki voi muuttua , eikä palaa koskaan ennalleen.Kaikella on tarkoituksensa…ainakin ennen opetettiin .Nyt herää kyllä kysymys taas , mikähän tarkoitus, niin monella asialla onkaan mitä sattuu ja tapahtuu.
Suuria asioita maailmalla yritetään asein ja riidoin ratkoa, syyttömiä ihmisiä menehtyy hädän ja kauhun keskellä.Mitkä jäljet se jättääkään.Monesti olen itse ajatellut,olisiko lapsuuteni ollut erilainen , jos vanhemmat eivät olisi olleet mukana sodanaikaisessa elämässä, isä rintamalla äiti pienen lapsen kanssa kotona ,toista lasta odottamassa,joka sitten kolmenviikon ikäisenä oli nukkunut pois.Sitten vielä sodanjalkoihin kolmas lapsi.Sen jälkeen sitten rauhan tultua,ainainen taistelu uuden luomisesta ..lapsia lisää , työtä lisää jospa se joskus helpottaa..muistan äitini monesti sanoneen.
Ei sitä sotaa varmaan kukaan halua, vaan siltikin aina jossakin valtaa haetaan sodalla ja riitelyllä, vaikka varmasti muitakin keinoja olisi.
Sitten kaiken tämän keskellä yksittäistä ihmistä kohtaa suurin menetys , joka ei tuo mitään koskaan ennalleen…siinä meillä onkin taas ajattelemista ja aihetta kiitokseen , siitä mitä meillä on.
Helmikuinen kaunis aamu.Aurinko paistaa siniseltä taivaalta.Lämpöasteita.Tlee varmaan lämmin päivä, ei tuulekkaan.
Kesälomareissua eilen ja toissa päivänä suunniteltiin ja kyllä kalareissu on nyt viikoksi suunniteltu, sitä odotellessa ennättää tehdä vaikka mitä.Viikon lomasen olen mielestäni ansainnut vailla kiirettä vailla mitään , aion nyt nauttia kalastuksesta aamusta iltaan ja miksei sitä valoisana yönäkin voi kokeilla kireitä siimoja.Nyt alkaa jo omasta mielestä ainakin , olla kokemusta nuista mökinkatselemisesta., ei ota ensimmäistä mikä näkyville sattuu, no nyt on ajankohtakin niin aikainen, että vielä on mistä valita.
Tosi mukava kaikessa rauhassa lähteä ajeleen pitkäkin matka ja katsella maisemia, rikkautta tämäkin voi aina valita uuden kohteen ja olla niin kuin tykkää.
Toissa kesänä olimme kahdestaan viikon Hyrynsalmella laitanpas tänne siltä reissulta kuvia , joskus on mukava muistellakin sitten mahtuu uusia muisteluja , kun ensin niitä tekee.
Laskiaissunnuntai, aamu avautui auringon nousulla , niin kirkkaana valkeaa lumea vasten.Sinistä taivasta näkyy harsopilvien välistä , pakkasta kaksikymmentä astetta.Nopeaa on taas viikko hurahtanut , olimme Nuutin tykönä yökylässä ja mummulla ja Nuutilla kyllä juttua piisas ja tekemistä, toki pappakin siihen omallalaillaan osllistu.Pitkiä retkiä Nuutin kanssa ulkoilin, se onkin mukava , kun hän kyllä jaksaa kävellä siihen mihin mummukin, on niin paljon sitä tehnyt jo monet, monet vuodet.
Sukkiakin on taas valmistunut ja ehkä valmistuukin vielä ennen kesää, uutta talvea odotellessa, jahkapa niillekin käyttäjät löytyy, joulumuorin koppanen on melkein tyhjä.Sellainen kutoja muori minä olen.Käsillä tehdessä ajatukset saavat vaeltaa omia teitään, ja niitä teitä on minulla mielessä paljon.
Ei paha lie kenkään ihminen , vaan ehkä toinen on katkerampi toista, ja sillä katkeruudella ja kateudella ei kukaan voita mitään, itselle se koituu harmiksi sydämen solukoihin ja sitten huomaakin olevansa yksin.
Eihän ihmistä ole aina tarkoitettu olemaan yksin, välillä kun nauttii toisten seurasta on sitten mukava olla taas yksinkin.Turha sitten on tutkainta vääntää, jokainen valitsee tiensä ja kulkee sitä haluamaansa suuntaan.
Nämä kutomani sukat lähetin siskolleni Pirkolle ja hänen miehelleen Askolle Vikajärvelle ystävänpäivä lahjaksi, soitti iloisena mieluisasta yllätyksestä.
Nämä sukat menee koppaan ja siinä oisi sitten työmaata tulevalle ajalle. 🙂
Olen tässä tämän aamun testannut , millaista on elämä ilman kipulääkettä.Varmaan ihanaa jolla ei ole särkyä eikä jatkuvaa kipua.
Tässä olen hommailut ja vielä lenkilläkin käytiin , niin nyt se on pakko ottaa.Oikea olkapää luo sellaisia pakotuksia koko oikealle puolelle , ettei kestä.Miksikö en ole aamulla ottanut, no kun ajattelin että jos vaikka pärjäisi päivät ilman.Ei ainakaan pärjää, jos aikoo käsillä jotakin tehdä.Joten tämän päivän jälkeen en yritäkkään, ja nyt menen reippaasti ja otan sen mikä olisi pitänyt jo aamulla ottaa.Turha potkia tutkainta vastaan.
Riisipuuro keitettyna kera rusinasopan.Palvilihat roklattu luista ja keitetty, perunat kuorittu ja odottavat keittämistä, eiköhän nyt ole aika jo ruveta odottamaan lämpöistä saunaa,niin ja herkuteltukin päiväkahvilla kera Runebergin torttujen, kyllä oli maukkaita , Pullapirttikin on ruvennut laittamaan rommia torttuihinsa.
Se on aurinko , joka luo valoaan, eikä tarvitse keinovaloja enään yhdeksän aikana.Se on kuulkaa kevään merkkejä.Siitä se vaan aamuaurinko rupiaa kirkastumaan.Onhan toki vielä varmaan toisenlaisiakin aamuja , vaan tällaista ei ole ollut koko talvisydännä.Joten se on taas taakse jäänyttä ja valo voittaa.Mukavaa aikaa on ollut hämärä aikain, onhan noita valoja vielä joilla kirkastaa näkyvyyttä ja kirkas iloinen mieli kirkastaa itseä ja kanssakulkijoita eniten.Nollassa on mittarikin , joten tästä taitaa tulla ulkoilupäivä, kunhan sinne asti ennättää.
Se on perjantai, joten oikein mukavaa aurinkoista perjantaita.
Aavan laitaan peltoon kaitaan
odottamaan jäin
luulin sieltä tulevan
sun uudelleenkin näin
sanoithan sä lähteissäs…
kuinka kaipaatkaan
sanoihisi luottaa taisin
ehkä et nyt palaakaan
meni vuodet aika vieri
yhä riensin katsomaan
tyhjyyttäänkö aava loisti
jälkes peittyynetkin lie
sitten sieltä aikain päästä
saapui mies niin uljas jalo
häntä katsoessain vasin kylmätväreet
kulki ain
mihin oli mennyt rakkaus jalo
tunne pohjaton ikuiseksi luulin kait
pakko oli hyljättynä kääntää katse toiseen suuntaan
antaa tunteille se palo jota tiesin
ootta vielä
todellinen rakkaus kaipaus suuri.
Maanantai-aamu on hyvästi menossa päivää kohti.Lunta on paljon, vaan nyt ei ainakaan näytä tulevan taivaalta lisää, tuuli vaan siirtelee entistä paikasta toiseen, tukkii se polanteisia teitä näinkin.Ei ole nämä talvikelit mukavia sellaisille joiden on pakko lähteä joka päivä pitkienkin matkojen päähän .Itselläni oli työssä ollessa sekin hyvä puoli, kun ei tarvinnut lähteä enään viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana mihinkään etemmäs , sai tarpoa lumisessakin maisemassa ihan …tässä kotinurkilla.Kaikella on hyvätkin puolensa,turhaaps niitä muita ajattelekaan.
Hyvin oli veljen pojan tyttö Oulunsalossa tanssikilpailuissa menestynyt parinsa kanssa, kultaa ja hopeaa .Suurissa kilpailuissa , arvokkaita voittoja.
Onnittelut Pinjalle.
Ei oltu katsomassa, kun teiden tukkoisuus pani pelkoni liikkeelle ja niin käännyimme alku metreillä jo , ystävien luokse päiväkahville rattoisasti kului aika rupatellen ja kuulumisia vaihdellen.Jospa minä vielä joskus livenäkin noita kilpailuja pääsisin katselemaan.
Maanantaipäivää iloista teille.
Tammikuun tasaiset päivät…helmikuu helisten tulee..jotenkin nuin sanonta kuuluu.Nyt on sitten helmikuu ja lunta tulee lisää ja samalla tuuli siirtelee jo maassa olevaa lunta paikasta toiseen , on kyllä mistä siirrelläkin.Näin se kuluu elävän mieli.
Yöllä vähän valvotutti niin sittenpä muutama tunti aamuyöstä menikin unia katsellessa , mukavia unia näinkin.No, työtä siinä tehtiin ja remontin jälkeen oli tavaraa joka paikassa , paikka oli aivan ennen näkemätön, vaan mulla oli siinä kaksi mukavaa miestä kaverina, ne minä tunsin.Tekivät kovasti töitä.En minä uniin usko ja harvoinpas niitä aamulla muistaakaan.Tuli vaan mieleen…
Tänään on tanssikilpailutkin, kerrankin lähiseudulla ,mieleni tekisi lähteä kannustamaan veljenpojan tytärtä parinsa kanssa voittoon, vaan täältä nuo tiet isoille teille on niin huonot, että harkintaan panee.Eikai ne ajajille ole, vaan pelkääjän paikalla olijalle on.Ikää tulee niin aremmaksi menee rohkea tyttökin.. 🙂
Lintuja on kyllä pihapiirissä runsaasti , puut on lumesta melkein paljaat, vaan oksilla on kymmenittäin lintuja.Kaunista, lumituiskun keskellä.
Eilen vietiin Nuutti kotiinsa oli yhden yön mummulassa.Ikävä tuli, vaan toisaalta vanhemmatkin haluavat vapaallansa olla lapsenkin kanssa, ja yksi yö , kuitenkin antaa nahdollisuuden heillekin vähän aikuisten elämäänkin muuhunkin kuin työhön..Olen hyvin kiitollinen, kun pystyn sen heille järjestämään.Ja kuinka me nautitaankaan siitä , kun saadaan Nuutin kanssa olla, ja vielä ainakin Nuuttikin tykkää, mielellään aina meille lähtee.
Perjantai-iltana potkusteltiin ja pappa lenkkeili , me mentiin edellä pakoon ja eksytettiin häntä…Nuutista se oli tosi jännää..Lauantaina hän halusi , että mummukin kiipeilisi hänen kanssaan lumikasojen päälle, ja ne ei kovin pieniä olekaan, no mikäs siinä halu oli kyllä kova minullakin kokeilla , mukavampi niin , kuin seisoa ja katsoa , kun toinen kiipeilee, ja niin leikki alkoi.
Hyvin jäykkää se kiipeäminen nivelrikkoisilla polvilla oli , vaan kiipesin minä ja Nuutti nauroi vähän niin kuin varkaitten lumivallin päällä, pääsin minä ja vielä monen muunkin, ainakin neljän tönkyrän päällä kävin, vaan ei polvet suju alastuloon, onneksi liukasta lunta paljon, istahdin siihen ja käsillä vauhtia ja niin minä liuin alas kuin ennen konsanaan.Oli meillä hauskaa.Seuraavaa tapaamista odotan jo kovasti.Eikä ne nivelet paljon kipeämmät ollet kuin normaali kävelynkään jälkeen, taisi olla tehokasta voitelua, ja tämän pakotuksen kestän, olisi se sen väärti.Uudelleen heti , kun se on mahdollista, vaan yksin ei ihan kehtaa lähteä tuohon kylälle kiipeilemään.
Nuutti haetiin perjantaina ja tänään sitten palautetaan kotiin.Hauskaa ei ole puuttunut päivistämme täällä mummulassa.
Harmaa taivas niin puhdasta valkoista lunta vasten.Kaunis talvinen maisema avautuu ikkunasta ulos katsoessa.Kutsuen kulkemaan koskemattomalle lumelle.Kohta sinne ilmestyykin jalanjäljet , ainakin kahdet ,tosiet vähän pienemmät , mutta siltikin nopeammin liikkuen, vielä on aikaa jokunen tunti, meidän seikkailuille.
Pakkasta oli luvassa tällekin päivälle, vaan meidän mittari näyttää yhtätoista astetta kylmää, joten vähän on odotettua lauhempaa.Ei näytä tuulevankaan, ainakaan vielä.Harmaana taivas möllöttää.
Minä tein eilen kirja löydön kirpparilta , omasta mielestäni.
Eipä silti kyllä minä uusiakin raskin ostaa, vaan löydöt on asia erikseen.
Paljon sinne viedään ihan uuden veroisia kirjoja, lähinnä Nuutille katselen.
Vaikeita valintoja, hänelle paljon luetaan ja nyt jo luk…ee itsekin, vaan iltahetki kotona ja täälläkin on yhteinen lukutuokio , ennen nukahtamista.
Peukaloisen retket, Peter Pan , Muumi kirjat…siinä hänen tämän hetkistä kirjavalikkoa,,ei tarvitse enään kuviakaan kirjoissa olla.
Silmiini osui ihan uuden veroinen kirja , väriltään sivut vähän kellastuneet vaan ei lukemisen jälkiä ollenkaan.Kuvaton kirja.
Oli niin mielenkiintoisen näköinen kirja, että illalla nukkumaan mennessä , ensimmäisen luvun luin , itsekseni.Niin ei Nuutti ole täällä.itselle luin, no en ääneen kuitenkaan.
Omasta mielestäni tein hyvän valinnan;Orriporrin talo, on kirjan nimi.Kirja on ilmestynyt 1953, teksti Aila Nissinen, on tämä myöhempi painos 1994
vaan vuotta vanhempi on kirjan tarinointi kuin minä, mielenkiintoista.
Mielenkiintoisesti on kirjoitettu, toivottavasti Nuutiakin kiinnostaa.
Seuraavat tarinat luenkin sitten Nuutin kanssa.Menee monta mummolareissua, paksu kirja , monta tarinaa.
Tämäkin maanantaialoitettu jo ihan mukavasti.Aamukahvit juotu ja kaverinkin kanssa fb:ssä niitä näitä juteltu.Se on aina , kun kaveri oisi käynyt, vaikka koneenkin välityksellä juttelee.
Pakkasaamu kaksitoista astetta näyttää mittari ja talven selkä taittumassa, on nääs heikin päivä.Karhukin kääntää kylkeä pesäkolossaan ja virkkaa ; talavi puolesa, pikipallo peräsuolesa…Heikin päivä ja talvensekäkin on jo taittumassa.
Niin se kevät on taas yhtä päivää lähempänä.Monenlaista säätä ja tuulta vielä ennättää kesään mennessä olla.Enkä minä tiedä onko se sitten niin autuaallista se kesä, nyt voi nauttia , kun ei tarvitse pelätä ukkosta , eikä valittaa kuumuutta, lisää vaatetta tarpeen mukaan ja uuniin puita, niin kaikki hyvin.Joka vuodenaikana , kun saisi suht koht terveenäkin olla , näinkin ennallaan , niin mikä tässä oisi ollessa, kaikille teillein hyviä vointeja, läheisilleni myös.Enkä aio tätäkään päivää kiireellä pilata.Aikanaan oli mukava , kun oli kiire , vaan sitten sekin kävi raskaaksi, kun elimistö pani hanttiin.Nyt sitten nautitaan näin, eikä kiirettä mihinkään.
Viikonlopun riemuja Matinmäessä
